lauantai 11. toukokuuta 2013

Pinkka

Pinkka - Lajintuntemuksen oppimisympäristö, Helsingin yliopisto: -- Pinkka on eliöiden ja elinympäristöjen tunnistusta tukeva verkko-oppimisympäristö. Pinkan nimi viittaa nipuiksi koottuihin kuiviin kasvinäytteisiin, joihin perehtymällä kasveista kiinnostuneet ovat perinteisesti opiskelleet lajintuntemusta.
Pinkka perustuu laajaan kuvista ja tekstistä koottuun tietokantaan. Tietokannasta koostetaan eri käyttäjäryhmien tarpeisiin muokattuja tietopaketteja tai opinto­kokonaisuuksia ­– virtuaalisia näytepinkkoja.

'via Blog this'

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kulotuksessa huomioitavaa

Kulotuksen kanssa saa olla varovainen | Yle Uutiset | yle.fiPihamaiden ja peltoalueiden kulottamiseen pitää varautua huolella muun muassa varaamalla kulotusalueelle välttämättömät alkusammutustarvikkeet. Pelastuslaitoksilta muistutetaan, että kulottajien kannattaa tehdä myös ilmoitus kulotuksen käynnistymisestä paikalliselle pelastuslaitokselle joko puhelimitse tai netin kautta.

'via Blog this'

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hedonometer

Hedonometer: Daily happiness averages for Twitter, September 2008 to present • Twitterin onnellisuusmittari vuodesta 2008

'via Blog this'

lauantai 4. toukokuuta 2013

perjantai 3. toukokuuta 2013

Ei kiitos!

Suoramarkkinoinnin ja puhelinmyynnin kieltäminen - Kuluttajavirasto: "Kaikilla on oikeus kieltää henkilötietojensa käyttö suora­markkinointitarkoituksiin. Suoramarkkinoinnilla tarkoitetaan sellaista markkinointia, jolla lähestytään kuluttajaa joko postitse, puhelimitse tai sähköisesti. 

Suoramarkkinointia voi rajoittaa:
- ilmoittamalla markkinointikiellosta suoraan markkinoijalle tai myyjälle, jolloin kielto koskee kyseistä yritystä ja/tai
- kieltämällä nimi- ja osoitetietojen luovutuksen viranomaisten ylläpitämistä tietojärjestelmistä ja/tai
- ilmoittautumalla suoramarkkinoinnin rajoituspalveluun. Palvelut voivat olla maksullisia." 
Ohjeet Kuluttajaviraston sivulla. 
'via Blog this'

Hannu Hautala luontokuvakeskus

Hannu Hautala luontokuvakeskus: Jos matkaat Kuusamoon, poikkea Karhuntassussa.

'via Blog this'